Marjapuoti

Mansikat, vadelmat ja muut tuoreet marjat sekä vihannekset toimitettuina noutopisteille ja kotiin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Tampereella.

Marjapuodin historiaa

Yrityksemme juuret ulottuvat 1950-luvun Käpylään, jossa mummomme kukkakauppa, Sini, sijaitsi. 80-luvulla viljelimme kaikki marjat Vihdissä ja meillä oli myös kanala, mehiläistarha sekä sikala.

Omenat, herukat, pihlajanmarjat, raparperi ja hillot sekä joulukuuset ovat esimerkkejä nykyisestä omasta tuotannosta.

Hakaniemen torilla olemme palvelleet jo yli 40 vuotta. Torin aukioloajat eivät kuitenkaan sovi kaikille asiakkaillemme, joten mietimme pitkään, miten voisimme palvella asiakkaitamme heille parhaalla mahdollisella tavalla. Lähiruokapiiri Lähiherkun tilaajat saivat mahdollisuuden tehdä kimppatilauksen tuotteistamme kesäkuussa 2017. Lähiruokapiirin jäsen Roosa tiedusteli kimppatilaukseensa muita tilaajia Kallio-ryhmässä. Tilauksia ja kyselyitä jaoista tuli valtavasti. Tästä alkoi perheyrityksemme uusi suunta ja nyt Marjataxi toimittaa tuoreita marjoja ja vihanneksia kesäisin joka viikko! Noin syyskuusta-toukokuuhun myymme marjoja pakasteena.

Aina tuoreet marjat ja mehut