Blogi

- - Yleinen
kääretortun koristelu jouluiseksi

Syksy on alkanut tuulisilla merkeissä ja värien kirjoilla lämmin kesätuuli on jäänyt taaksemme. Onneksi Marjapuodin herkut tarjoaa vielä muistutuksen kesän lämmöstä ja sen raikkaista mauista näin syksylläkin! Teille täällä kirjoittaa Julia. Olen työkokeilussa Marjapuodilla joulukuun loppuun. Ajattelin esitellä teille hyvänmakuisen kääretortun reseptin, joihin marjaisat hillot käyvät loistavasti. Kääretorttuun käytin Free Range -kananmunia, jotka ovatkin erinomainen valinta, sillä kanat pääsevät ulkoilemaan ja elämään täyttä kanan elämää ympärivuoden. 

Näin valmistat herkullisen kääretortun hillosta:

Pohja:

Luomu- tai ulkokananmunia 4 kpl

Sokeria 1/2 dl

Perunajauhoja 3/4 dl

Vehnäjauhoja 3/4 dl

Leivinjauhetta 1 tl 

Täyte:

Vispikerma 2 dl

Marjapuodin hilloa (valitse maku omien mieltymysten mukaan)

Ohje:

Vaahdota ensin vispikerma valmiiksi ja laita se sitten jääkaappiin odottamaan. 

Laita uuni lämpiämään (200°c ). Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Laita seoksen joukkoon kuiva-aineet siivilän läpi ripotellen ja varovasti sekoittaen.

Kaada pohja uunipellille ja paista uunissa noin 10 min.

Kumoa pohja suoraan uunista sokeroidulle leivinpaperille ja levitä hilloa pohjalle niin, että pohja peittyy kokonaan. Lisää kermavaahto ja aloita käärimään torttua rullalle leivinpaperin kulmasta. Tortun voi myös koristella kermavaahdolla ja marjoilla! Vinkki jouluun! Voit koristella kääretortun myös nonparelleilla (otsikon kuva).

Seuraatko Marjapuotia jo somessa? Tässä meidän kanavat:

Facebook

Instagram

TikTok

Youtube

Teksti: Julia Sjölund / Marjapuoti